Asuntojen hintatietopalvelu osoittautui huippusuosituksi

Ministeriön ja valtion asuntorahaston palvelussa voi etsiä 15 kaupungin kerros-ja rivitaloasuntojen myyntihintoja.

Alkuviikolla internetissä avattu asuntojen hintatietopalvelu on osoittautunut huippusuosituksi. Ympäristöministeriön mukaan palvelussa on parin päivän aikana tehty yhteensä jo 1,3 miljoonaa hakua.

Ministeriön ja valtion asuntorahaston tarjoamassa palvelussa voi etsiä kerrostalo- ja rivitaloasuntojen myyntihintoja 12 viime kuukauden ajalta. Palvelu kattaa Kiinteistömaailman, OP-Kiinteistökeskuksen ja Realia Groupin kaupat 15 kaupungissa.

Ministeriön mukaan palvelun vilkas käyttö näkyy myös palvelun kautta tulvineiden kysymysten määrässä. Erilaisia palvelua koskevia kysymyksiä on tullut tietohallintojohtaja Heikki Heikkilän mukaan noin 200. Eniten käyttäjiä ovat askarruttaneet se, miksi aivan kaikista asuntokaupoista ei ole saatavissa tietoja ja miksi omakotitaloja tai pienempien paikkakuntien tietoja ei ole ollenkaan.

- Palvelu aloitettiin osakeyhtiömuotoisista asunnoista, jotka suurimmissa kaupungeissa muodostavat valtaosan kaupankäynnin kohteina olevista asunnoista. Lisäksi saamme tiedot vain suurimmilta kiinteistönvälittäjiltä, ja ne kattavat arviolta noin puolet kaikista kaupoista. Asia korjaantuu ajan kanssa, kun myös pieniä kiinteistönvälittäjiä tulee mukaan, Heikkilä vastaa.

Palvelun virallinen alkamispäivä on vasta ensi maanantai, mutta sivusto laitettiin jo tiistaina verkkoon muun muassa kuormittumisen testaamiseksi.

(MTV3-STT)

Hintatietopalvelu löytyy osoitteesta http://asuntojen.hintatiedot.fi/

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.