Asuntovelalliset ja viisikymppiset säikähtivät eurokriisiä

Talouden epävarmuus on saanut monet suomalaiset vähentämään kulutustaan. Eniten kukkaronnyörejä ovat kiristäneet yli 55-vuotiaat ja ne, joilla on yli 250 000 euron asuntolaina, selviää vakuutusyhtiö LähiTapiolan Arjen katsauksesta.

Kyselyyn vastanneista joka neljäs kertoi vähentäneensä rahankäyttöään eurokriisin takia.

Katsauksen mukaan Suomen talouden näkymät ovat loppuvuonna heikot ja työttömyys todennäköisesti kasvaa. Käänne parempaan voisi olla edessä ensi vuoden jälkipuoliskolla.

Kyselyn perusteella suomalaiset ovat varsin kiinnostuneita eurokriisin hoidosta. Vastanneista puolet kertoi seuraavansa kiinnostuneena Euroopan taloustilanteen uutisointia.

Tapiola Pankki selvitytti suomalaisten talousnäkemyksiä kahdella eri kyselyllä. Kumpaankin vastasi noin tuhat ihmistä nettipaneelissa elokuun lopulla ja syyskuun alussa.

Kuluttajien talousluottamus kuitenkin vahvistunut

Tilastokeskuksen luottamusindikaattorin mukaan kuluttajien luottamus talouteen on kuitenkin vahvistunut hieman syyskuussa. Indikaattori nousi niukasti plussan puolelle, kun elokuussa talousluottamus oli nollassa. Indikaattori on kuitenkin edelleen selvästi pitkäaikaisen keskiarvonsa alapuolella.

Elinkeinoelämän luottamus talouskehitykseensä ei juuri muuttunut syyskuussa. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan odotukset ovat yhä harmaat ja yritykset odottavat vaisua loppuvuotta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.