Atria irtisanoo Nurmosta yli 90

Atria Suomi irtisanoo Nurmon tuotantolaitokselta yhteensä 93 henkilöä, joista vajaa neljännes pääsee eläkejärjestelyjen piiriin. Yhtiö aloitti yt-neuvottelut Nurmossa maaliskuussa, ja alun perin niissä tavoiteltiin yli sadan työpaikan vähennystä.

Henkilöstövähennysten taustalla on Nurmon tuotantolaitoksella alkava tehostamisohjelma, jolla haetaan noin neljän miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Atrian mukaan säästöt toteutuvat täysimääräisesti vuonna 2012.

Atria perusteli säästökuurin tarvetta maaliskuussa sillä, että raaka-aineiden hinnoissa on kovia nousupaineita, ja hintakilpailukyvyn säilyttämiseksi kannattavuutta pitää parantaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.