Atria paransi tulostaan ja aloitti yt-neuvottelut

Elintarvikeyhtiö Atria paransi tulostaan selvästi viime vuoden lopulla. Tulos ennen veroja nousi loka-joulukuussa 6,1 miljoonaa voitolle, oltuaan vuosi sitten vain 0,8 miljoonaa. Koko vuoden tulos nousi lähes 19 miljoonaa euroa voitolle edellisvuoden liki viiden miljoonan tappion jälkeen.

Atria ilmoitti myös aloittavansa yt-neuvottelut Karkkilan tuotantolaitoksella. Yhtiö selvittää laitoksen sulkemista ja tuotannon siirtämistä muihin yksiköihin. Yt-neuvottelut koskevat yhteensä 32:ta henkilöä. Toimista kertyy noin yhden miljoonan euron vuosittainen kustannussäästö.

Viime syksynä Atria ilmoitti siirtävänsä kestomakkaratuotannon Kuopiosta Tanskaan. Siirrosta syntyy noin 0,3 miljoonan euron vuosisäästö.

Atrian toiminnot Venäjällä ja Baltiassa tuottivat edelleen tappiota, mutta vähemmän kuin vuosi sitten.

Suomessa tulosta kohensi edellisvuotta parempi lihamarkkinatilanne ja korkeammat myyntihinnat.

Osinkoehdotus on 0,22 euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.