Atria vähentää rajusti väkeä

Elintarvikeyhtiö Atria vähentää reippaasti väkeään Suomessa. Yhtiö aloittaa laajan tehostamisohjelman, jonka tavoitteena on vähentää noin 125 henkilötyövuotta Suomen liiketoiminnoista.

Atria Suomen toimitusjohtajan Juha Gröhnin mukaan yhtiö varautuu ruokamarkkinoiden tilanteen kiristymiseen. Syinä ovat lama ja ruoan hintaan kohdistuvat paineet.

- Näyttää siltä, että vaikka maailmantalous olisikin kääntymässä nousuun, työttömien määrä on edelleen kasvamassa ja ruokamenoista tullaan säästämään. Taustalla on myös se, että palkkakustannukset ovat nousseet rajusti elintarvikealalla. Kun palkat nousevat, tuottavuuden pitää nousta.

Gröhnin mukaan raju tehostamisohjelma on tarpeen, vaikka yhtiön toiminta on sujunut kuluvana vuonna suunnitelmien mukaisesti.

- Meillä ei ole mitään paniikkia, sillä liiketoiminta on sujunut volyymikehitystä lukuun ottamatta ihan hyvin. Olemme kuitenkin tottuneet vahvaan kasvuun vuodesta toiseen, ja nyt koko ensi vuosi näyttää rauhallisemmalta. Haluamme varmistaa yhtiön kannattavuuden pitkällä aikavälillä.

Tuotanto ei supistu

Tällä hetkellä Atrian Suomen toiminnoissa työskentelee noin 2250 henkilöä. Gröhnin mukaan toimintoja sopeutetaan Forssan, Kuopion, Seinäjoen, Helsingin ja Tampereen tehtailla.

- Yhtään tehdasta ei suljeta, eikä tuotanto ei ole supistumassa säästöohjelman vuoksi.

Henkilöstövähennykset kohdistuvat kaikkiin henkilöstöryhmiin paitsi taloushallintoon. Osa vähennystarpeesta yritetään kattaa eläkejärjestelyillä ja lomautuksilla. Irtisanomisten määrää Gröhn ei uskalla veikata.

- Vakituiset ajavat lain mukaan määräaikaisten edelle, joita meillä on 250. Aiemmissa tehostamisohjelmissa olemme pystyneet tarjoamaan kohtuullisen hyvin töitä niille, joilla on vakituinen työpaikka.

Työntekijöiden tunnelmat ovat odotetusti maassa.

- Nämä asiat ovat pahimpia, mitä työelämässä voi eteen tulla, Gröhn kuvailee.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.