Autokauppa hiipui syyskuussa

Kuorma- ja pakettiautojen myynti piristi muutoin hiipumassa ollutta autokauppaa viime kuussa. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan uusia henkilöautoja myytiin tammi-syyskuussa viidennes vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Yksin syyskuussa pudotusta kertyi vuotta aiempaan verrattuna 15 prosenttia.

Syyskuun loppuun mennessä Suomessa oli ensirekisteröity hieman yli 88000 henkilöautoa, kun vuotta aiemmin luku ylitti 110000. Henkilöautojen osuus koko autokaupasta on 84 prosenttia.

Hieman koko maan keskimääräistä pudotusta paremmin autot kävivät kaupaksi Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Pohjois-Savossa, Kainuussa, Keski-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa. Hiljaisinta uusien autojen kauppa oli syyskuussa Etelä-Savossa, jossa myynti putosi 27 prosenttia.

Ensirekisteröinneistä kolme suosituinta automerkkiä ovat Toytota, Opel ja Ford, joiden yksittäisistä malleista Opel Astra, Toyota Avensis ja Ford Mondeo pitävät kärkitiloja hallussaan.

Myös uusia linja-autoja on tänä vuonna myyty huomattavasti edellisvuotta vähemmän. Tammi-syyskuussa linja-autoja myytiin 310, kun vielä viime vuonna lukumäärä oli 452.

Ainoastaan kuorma-autojen myynti oli hieman parantunut tammi-syyskuussa, sillä kasvua kirjattiin 0,2 prosenttia. Syyskuun loppuun mennessä uusia kuorma-autoja oli myyty 519 kappaletta. Yksin syyskuussa kasvua kertyi 49 prosenttia.

Pakettiautoja rekisteröitiin syyskuussa noin tuhat, mikä oli 11 prosenttia viimevuotista enemmän. Tammi-syyskuussa pakettiautojenkin myynti oli supistunut vajaat neljä prosenttia. Pakettiautojen 10 prosentin osuus koko automyynnistä on toiseksi suurin henkilöautojen jälkeen.

(MTV3-STT)

19:22

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.