Autokauppaa uhkaa uusien autojen kallistuminen

Suomalainen autokanta jatkaa vanhemistaan. Uusien autojen myynti on tänä vuonna jäämässä viime vuotista alhaisemmaksi. Autokauppaa uhkaa myös uusien autojen hintojen selvä kallistuminen.

Missään muualla EU:ssa ei ajeta niin vanhoilla autoilla kuin Suomessa. Keski-ikä ylittää kymmenen vuotta. Lähes puolet autoista tupruttaa paakokaasuja ilman katalysaattoria. Kauppa on viime vuodet laskenut ja tämä kehitys jatkuu. Tänä vuonna uusia autoja myytäneen noin satatuhatta.

Autoalan Keskusliiton mukaan autokannan vanheneminen voidaan pysäyttää, jos myynti nousee 150 tuhanteen.

-Kun kysytään kuluttajan ostohaluja niin ne ovat vieläkin erittäin korkealla. Niiden mukaan meillä pitäisi myydä yli 150 000 autoa eli tässä näkyy selvästi hämmennys näistä isoista avoimina olevista asioista, joihin ei ole saatu päätöstä, sanoo Pentti Rantala, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja 2.4. alkaen.

EU uusii autokaupan ehtoja, jotka yhtenäistävät autojen verottomia hintoja. Suomessa tämä merkitsee hintojen voimakkaitakin nousupaineita.

- Se vaihtelee toki kovasti merkeittäin, enkä halua niitä lähteä yksilöimään. Voidaan kuitenkin todeta, että hintaharmonisointi aiheuttaa merkittäviä muutoksia, mikäli verotasomme säilyy ennallaan. Puhutaanko kymmenistä prosenteista ? Varmasti, toteaa toimitusjohtaja Mika Seitovirta Volvo Autosta.

Uuden auton ostoa suunnittelevalle ongelmia saattaa olla luvassa toistakin kautta, kun EY-tuomioistuimesta tulee päätös suomalaisesta käytettyjen autojen verotuksesta.

Kaikki osoittaa siihen suuntaan, että uusien autojen hinnat tulevat nousemaan ja käytettyjen autojen hinnat tulevat laskemaan eli välirahat tulevat jatkossa kasvamaan. Kymmenien prosenttien kasvu uusien autojen myynnissä vaatisi kovia toimenpiteitä. Tiet täyttynevät yhä vanhemista autoista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.