Barroso: Euron pelastaminen edellyttää tiiviimpää yhdentymistä

EU-komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson mukaan yhteisvaluutta euron pelastaminen edellyttää euromailta entistä tiiviimpää yhdentymistä. Barroson mukaan eurojärjestelmä on kriisissä, josta selviäminen edellyttää lisätoimia ja entistä tiukempaa sitoutumista kaikilta euromailta.

– Ilman entistä tiiviimpää yhdentymistä ja kuria me emme voi säilyttää yhteistä valuuttaamme, Barroso sanoi EU-parlamentissa Strasbourgissa pitämässään puheessa.

Barroson mukaan euroalueen entistä tiiviimpi yhdentyminen voisi johtaa myös siihen, että euroalue laskisi liikkeelle yhteisiä joukkovelkakirjalainoja eli eurobondeja. Komissio aikoo lähiaikoina ehdottaa eurobondijärjestelmän luomista.

Muun muassa Saksa ja Suomi ovat vastustaneet eurobondien käyttöönottoa, koska järjestelmä nostaisi maiden alhaisia lainakorkoja.

– Jos haluamme säilyttää yhteisen valuuttamme, me tarvitsemme lisää työkaluja, joilla voimme taistella epävakautta vastaan, Barroso painotti.

Lissabonin haamu kummittelee

Barroson mukaan entistä tiiviimpi yhdentyminen saattaa edellyttää myös EU:n perussopimusten muuttamista. Hän painotti Strasbourgissa, että perussopimusten muuttaminen vie aikaa eikä näin ollen ole nopea ratkaisu euroalueella vallitsevaan talouskriisiin.

Perussopimusten muuttamiseen on suhtauduttu monissa EU-maissa erittäin varauksellisesti, sillä vuonna 2009 voimaan tullutta Lissabonin sopimusta edeltäneet kansanäänestystappiot ovat vielä hyvässä muistissa.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel on puhunut perussopimusten muuttamisen puolesta, sillä Saksa haluaa kirjata perussopimuksiin rangaistusjärjestelmän unionin taloussääntöjä rikkoville maille.

EU-presidentti Herman Van Rompuy selvittää parhaillaan perussopimusten muuttamista unionin talouskurin tiukentamiseksi. Hänen on määrä raportoida asiasta joulukuussa kokoontuvalle EU-huippukokoukselle.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

DATELINE:20111116192305

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.