Benefonin kurssi nousussa

Benefonin osakkeen kurssi on noussut tänään voimakkaasti Helsingin pörssissä. Sijoittajat ovat tänään palkinneet yhtiön osakeannin onnistumisen yli 40 prosentin kurssinousulla. Benefon ilmoitti viime torstaina, että se oli onnistunut saamaan sijoittajilta lisärahaa toimintansa jatkamiseen.

Benefon ilmoitti viime viikolla useista jakelusopimuksista Pohjois- ja Etelä-Amerikaan. Yhtiö sai viime viikolla myös 6,6 miljoonan dollarin tilauksen. Benefonin toimitusjohtajan Jorma U. Niemisen mukaan tilauksia on tulossa lähiaikoina lisää.

Suunnatussa annissa suurin rahalla tehdyn sijoituksen teki yhdysvaltalainen Airo Wireless Media, joka jakelee Benefonin tuotteita Yhdysvalloissa. Se merkitsi 1,75 miljoonalla eurolla 700 000 osaketta. Kassaan yhteensä noin 10 miljoonan euron annista tulee 4,5 miljoonaa euroa, koska osa kuittasi merkinnällä pois velkojaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.