Brasilian presidentti syytti teollisuusmaita protektionismista

Brasilian presidentti Fernando Henrique Cardoso on arvostellut voimakkaasti teollisuusmaiden harjoittamaa protektionismia.

Cardoson mukaan teollisuusmaat saarnaavat vapaakauppaa maailmalle, mutta harjoittavat itse protektionismia.
Cardoso puhui Etelä-Amerikan maiden huippukokouksessa, jossa neuvotellaan alueellisesta yhdentymisestä. Kokous järjestetään Ecuadorin Guayaquilissä.

Maat kokoontuivat ensimmäisen kerran vuonna 2000 pyrkimyksenään luoda vastapaino Yhdysvalloille neuvotteluissa, joissa pyritään perustamaan vapaakauppa-alue koko Amerikan mantereelle.

Cardoso sanoi puheessaan toivovansa Etelä-Amerikan maiden tuotteille helpompaa pääsyä rikkaiden maiden markkinoille. Hän arvosteli mm. Yhdysvaltoja ja Kanadaa tullien asettamisesta köyhien maiden tuotteille ja valitti EU:n ja Mercosur-talousalueen kauppaneuvotteluiden etenevän liian hitaasti. Mercosuriin kuuluvat Brasilia, Argentiina, Uruguay ja Paraguay.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.