British Airwaysin tulos putosi

British Airwaysin tilivuoden ensimmäisen neljänneksen tulos jäi puoleen verrattuna vuotta aiempaan.
Tulos vastasi kuitenkin analyytikkojen odotuksia.

BA:n tulos rahoituserien jälkeen oli 50 miljoonaa puntaa eli noin 500 miljoonaa markkaa.

Loppuvuotta yhtiö kuvaa haastavaksi. Talvikuukausien matkustajamäärät jäänevät kesäistä vähäisemmiksi, sillä talousnäkymät yhtiön kohdemaissa ovat heikentyneet.

Viime viikolla BA ja maailman suurin lentoyhtiö American Airlines kertoivat kaavailevansa jälleen liittoutumissuunnitelmia. Yhtiöiden mukaan kilpailu Atlantin ylittävillä lentoreiteillä on kiristynyt sen jälkeen, kun kilpailuviranomaiset olivat tyrmänneet aiemman yhdistymissuunnitelman kolme vuotta sitten.

British Airways ja American Airlines kuuluvat lentoyhtiöiden One World -liittoon, jossa myös Finnair on mukana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.