Brittitutkijat vakuuttavat: Taloussäästöt tuovat masennusta ja tauteja

Brittitutkijat varoittavat talouden säästöohjelmien musertavista vaikutuksista ihmisten terveyteen.

Oxfordin yliopiston kansantaloustieteilijä David Stuckler ja Stanfordin yliopiston lääketieteen apulaisprofessori Sanjay Basu esittävät pian julkaistavassa kirjassaan, että tiukka talouslinja on lisännyt masennusta, itsemurhia ja tartuntatauteja sekä heikentänyt pääsyä terveydenhuoltoon.

Tutkijoiden mukaan itsemurhia on tehty yli 10 000 ja yli miljoona on masentunut taantuman aikana Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Heidän mukaansa lama ei aiheuta kurjuutta, vaan kurjuus on "poliittinen valinta".

Stuckler on aiemmin esittänyt, että huonot ajat ovat lisänneet itsemurhia muun muassa Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kuitenkin kritisoi, ettei taloustilannetta voi osoittaa itsemurhien syyksi.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.