Ciscon tulos parani

Amerikkaiainen Cisco Systems arvioi liikevaihtonsa kasvavan myös koppuvuoden aikana.

Muun muassa internet-reitittimiä valmistavan amerikkalaisen Cisco Systemsin tulos parani selvästi heinä-syyskuussa, mikä yhtiön mukaan johtuu tele- ja muiden yritysten vilkastuneista teknologiainvestoinneista.
Cisco arvioi liikevaihtonsa kasvavan myös vuoden loppuneljänneksen aikana. Yhtiön kurssi lähti New Yorkissa noin viiden prosentin nousuun. Eräiden analyytikkojen mielestä Ciscon tulosparannus on tähän mennessä vakuuttavin todiste siitä, että tele- ja IT-alan suhdanteet ovat kääntymässä parempaan suuntaan.

Ciscon nettotulos nousi nyt 1,1 miljardiin dollariin, kun se vuotta aiemmin oli 618 miljoonaa dollaria. Myös liikevaihto kasvoi odotettua enemmän eli yli viisi prosenttia 5,1 miljardiin dollariin.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.