Den norske Bankilla 10 prosenttia Christianiasta

Norjan suurin pankki Den norske Bank DnB on ilmoittanut ostaneensa noin 8,5 prosenttia maan toiseksi suurimmasta pankista Christianiasta.

Kauppojen jälkeen DnB omistaa Christianiasta hieman vajaat 10 prosenttia. Samaa pankkia havittelee myös ruotsalais-suomalainen Merita-Nordbanken. Myös sillä on Norjan nykyisen lain sallimat 10 prosenttia Christianiasta.

Den norske Bank halusi ratkaisullaan varmistaa asemansa maan rahoitusalan järjestelyissä. Norjassa poliitikot eivät ole päässee yksimielisyyteen, mitä Christianialle pitäisi tehdä. Osa haluaisi myydä sen Merita-Nordbankenille, osa yhdistäisi sen Den norske Bankiin. Molempien norjalaispankkien suurin yksittäinen omistaja on Norjan valtio. Kolmantena vaihtoehtona on ollut pankkien liittäminen yhteen vakuutusyhtiö Storebrandin kanssa.

Merita-Nordbankenin nykyinen tarjous Christianiasta päättyy perjantaina, mutta sen odotetaan jatkavan tarjoustaan jälleen kerran.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.