Dieselin hinnannousu ei vielä näy autojen kysynnässä

Dieselpolttoaineen kallistuminen ei näytä ainakaan vielä notkauttaneen dieselautojen kysyntää.

Autoalan keskusliiton mukaan joulukuussa dieselautojen osuus uusien autojen ensirekisteröinneistä pysyi kutakuinkin entisellä tasolla, vaikka veronkorotusten vaikutus dieselin hintaan oli markkinoilla ainakin osin tiedossa jo loka-marraskuussa.

Dieselin verotus kiristyi vuodenvaihteessa bensiiniä enemmän, mikä kutisti selvästi dieselin ja bensiinin hintaeroa. Dieselin litrahinta on nyt enää viitisen senttiä E10-bensiiniä halvempi.

Dieselin kallistumista kompensoi kuitenkin käyttövoimaveron lasku, joka Autotuojat ry:n toimitusjohtajan Tero Kallion mukaan tekee dieselillä ajamisen bensiiniä halvemmaksi entistä pienemmillä ajomäärillä.

– Diesel tulee nyt bensiiniä kannattavammaksi jo 18 000 ajokilometrin vaiheilla, kun aiemmin raja oli 25 000 kilometrissä. Toisaalta yli 25 000 kilometriä vuodessa ajavilla dieselin suhteellinen hintaetu bensiiniin verrattuna on entistä pienempi, Kallio laskee.

Koko viime vuoden ensirekisteröinneistä dieselautoja oli 42 prosenttia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.