Dynea kiistää tiedot taloudellisista ongelmista

Kemianteollisuuden konserni Dynea sanoo Kemianliiton levittämien tietojen sen talouden heikkoudesta olevan täysin vääriä.

Dynean mukaan yhtiön omavaraisuutta laskettaessa ei ole otettu huomioon, että omistajan vaihtovelkakirjalaina olisi katsottava yhtiön omaksi pääomaksi. Näin omavaraisuusaste on 28 prosenttia eikä 0,6 prosenttia.

Dynean johdon mukaan väärät tiedot perustunevat vakavaan väärinymmärrykseen. Myös Dynean omistajan Industri Kapitalin Jersey-kytköksistä on annettu väärä kuva.

Dynean hallituksen puheenjohtaja vuorineuvos Stig Gustavson kertoi, että rahastojen hallinnointiyhtiö on Jerseyn saarilla, koska rahastot halutaan pitää Euroopan sijoituskeskuksessa.

Hänen mukaansa suoraan Lontooseen rekisteröitymällä yhtiö joutuisi yksityissijoittamista koskevien säädösten alle, vaikka tavalliset kuluttajat eivät voi pistää rahojaan näihin rahastoihin.

Gustavsonin mukaan oikeustoimia harkitaan, mutta niihin tuskin mennään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.