EBA: Suomalaispankkien vakavaraisuus riittää

Euroopan pankkiviranomaisen EBAn tuorein stressitesti kertoo eurooppalaisten pankkien tarvitsevan rutkasti lisäpääomaa. Finanssivalvonnan mukaan suomalaisilla pankeilla on kuitenkin edelleen hyvä vakavaraisuus.

Suomalaisista pankeista EBAn pääomatarvelaskelma tehtiin OP-Pohjola-ryhmälle, Nordea-konserniin kuuluvalle Nordea Pankki Suomelle ja Danske Bank -konserniin kuuluvalle Sampo Pankille.

Finanssivalvonnan mukaan suomalaispankkien vakavaraisuus riittää, koska niiden ydinvakavaraisuus on korkea ja valtionlainoihin liittyvät riskit ovat pienet.

EBAn arviossa mukana oli 71 eurooppalaista suurta pankkia. Pankeilta edellytetään vähintään yhdeksän prosentin ydinvakavaraisuutta. Niiden lisäpääoman tarve on EBAn mukaan yhteensä 114,7 miljardia euroa.

Lisää pääomaa tarvitsevien pankkien on esitettävä kansalliselle valvojalleen suunnitelma vakavaraisuuden vahvistamiseksi tammikuun 20. päivään mennessä. Pankkien on täytettävä vaadittava yhdeksän prosentin vähimmäistavoitetaso ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.