Edita aloittaa yt-neuvottelut

Viestintäkonserni Edita ilmoittaa karsivansa päällekkäisiä toimintojaan. Se edellyttää henkilöstön vähennyksiä sekä Suomessa että Ruotsissa.

Viestintäkonserni Edita aloittaa yt-neuvottelut kannattavuutensa parantamiseksi. Henkilöstön vähentämistarve on 2-15 prosenttia tytäryhtiöstä riippuen.

Muutosohjelmassaan Edita karsii päällekkäisiä toimintoja, mikä edellyttää kymmenien henkilöiden vähennyksiä Suomessa ja Ruotsissa. Osa vähennyksistä tehdään eläkeratkaisujen kautta. Yhtiö keskittyy toiminnassaan painoliiketoimintaan, viestintäliiketoimintaan ja tietokustantamiseen.

- Kuluja ei vain karsita juustohöylällä, vaan nyt luodaan terveet rakenteet, joiden mukaan henkilöstön vahvuus sitten määräytyy. Toimenpiteet tulevat mahdollistamaan yhtiön liiketoiminnan kannattavan kasvun ja kehittämisen, sanoo Editan elokuussa aloittanut toimitusjohtaja Timo Lepistö yhtiön lehdistötiedotteessa.

Editan liikevaihto oli vuoden 2004 lopussa 184 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 1400.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.