EKP: "Käänne kasvuun keväällä"

Maailmantalouden ja euroalueen talouskehitys oli Euroopan keskuspankin mukaan loppuvuonna selvästi heikompaa kuin vielä kesällä odotettiin.

Ennakoitua jyrkemmästä laskusuhdanteesta huolimatta talouden käänne kasvuun on EKP:n tänään julkistetun kuukausikatsauksen mukaan jo näköpiirissä. Kolmannella vuosineljänneksellä euromaiden neljännesvuosittainen kasvuvauhti oli lähellä nollaa. Euroalueen kasvu pysyy EKP:n mukaan vaimeana vuoden viimeisellä neljänneksellä ja kiihtyy vähitellen vuonna 2002. Bruttokansantuotteen kasvu jatkaa vahvistumista vuonna 2003.

Euroopan keskuspankki alensi tänään euromaiden tämän vuoden kasvuarviota 0,9 prosenttiyksikköä ja ensi vuoden kasvuarviota 1,4 prosenttiyksikköä viime kesästä. Keskuspankin ekonomistit luonnehtivat lukujen reivaamista merkittävän suureksi. Tänä vuonna euroalueen kokonaistuotanto kasvaa EKP:n asiantuntijoiden arvion mukaan 1,3-1,7 prosenttia ja ensi vuonna 0,7-1,7 prosenttia. Vuonna 2003 kasvuvauhti kohoaa 2,0-3,0 prosenttiin.

EU:n komissio arvioi tuoreessa ennusteessaan kasvuksi tänä vuonna 1,6 prosenttia. Ensi vuonna euromaiden bruttokansantuote kasvaa komission mukaan 1,3 prosenttia ja seuraavana vuonna 2,9 prosenttia. Inflaatio on tänä vuonna hivenen EKP:n kesällä ennakoimaa nopeampi, mutta hidastuu sekä ensi että seuraavana vuonna. EKP:n katsauksessa lasketaan inflaatioksi tänä vuonna 2,6-2,8 prosenttia. Ensi vuonna inflaatio hidastuu 1,1-2,1 prosenttiin ja vuonna 2003 edelleen 0,9-2,1 prosenttiin. Komission luvut olivat 2,8 prosenttia, 1,8 prosenttia ja 1,8 prosenttia.

Tärkein syy euroalueen talouskehityksen hidastumiseen on maailmantalouden kasvun poikkeuksellisen nopea vaimeneminen. Euroalueen ulkopuolisten vientimarkkinoiden kasvuarviota on sen johdosta tarkistettu EKP:n laskelmissa noin 5 prosenttiyksikköä hitaammaksi kuin kesällä. Uuden arvion mukaan vientimarkkinat kasvavat tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna vain 0,5 prosenttia. Tarkistus on EKP:n mukaan suhteellisen suuri verrattuna aiemmissa taloudellisissa arvioissa tehtyihin tarkistuksiin. Muita muutoksia kesästä ovat aiemmin arvioitua alhaisempi öljyn hinta ja niin lyhyiden kuin pitkien korkojen pysyminen alempana kuin edellisessä ennusteessa.

Euromaiden talouden näkymiä leimaa katsauksen mukaan poikkeuksellisen suuri epävarmuus. Toisaalta keskuspankin ekonomistit korostavat, että euroalueella on edellytykset kasvun voimistumiselle vuonna 2002. Viime viikkojen kehitys rahoitusmarkkinoilla osoittaa katsauksen mukaan, että myös markkinaosapuolet arvioivat niin euroalueen kuin maailmantaloudenkin kasvunäkymät aiempaa myönteisemmiksi. Euroalueen talouden perustekijät ovat EKP:n mukaan vahvat, eikä euroalueella ole pitkäaikaista sopeutusta vaativia suuria tasapainottomuuksia ja euroalueen rahoitustilanne on erittäin suotuisa. Lisäksi öljyn hinnan lasku ja inflaation hidastuminen lisäävät käytettävissä olevia reaalituloja, mikä tukee kotimaista kysyntää, todetaan katsauksessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.