EKP:lla paineita koronnostoon

Euro-alueen kuluttajahintojen kohoaminen pysyi heinäkuussa 2,4 prosentin tasolla. Energiakomponentit poislukien inflaatio oli 1,4 prosenttia, mikä oli kaksi prosentin kymmenystä kesäkuun lukemia enemmän. Elintarvikkeiden osalta hinnat nousivat 1,6 prosenttia, kun nousu oli kesäkuussa vielä 1,2 prosenttia. Energiahinnat nousivat 13,7 prosenttia. Kesäkuussa energiahintojen nousu oli vieläkin nopeampaa eli 14,7 prosenttia.

Saksassa, Ranskassa ja Itävallassa kuluttajahinnat nousivat kaksi prosenttia. Irlannissa nousu oli 5,9 prosentin tasolla. Inflaatiolukemat ylittävät Euroopan keskuspankin keskipitkälle aikavälille asettaman inflaation kahden prosentin tavoitetason jokaisessa euromaassa. Analyytikot odottavatkin EKP:n nostavan keskeistä ohjauskorkoaan puolella prosenttiyksiköllä seuraavan tapaamisensa yhteydessä syyskuun puolivälissä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.