EKP piti ohjauskorkonsa edelleen kahdessa prosentissa

Myös muut korot pysyvät ennallaan.

EKP

Euroopan Keskuspankki EKP on päättänyt kuukausittaisessa kokouksessaan odotetusti pitää tärkeän ohjauskorkonsa edelleen kahdessa prosentissa. Korko on ollut sama jo kesäkuusta 2003.

Myös muut korot pysyvät yhä aiemmilla tasoillaan.

EKP on viime aikoina seurannut tarkasti inflaatiopaineita euroalueella, sillä alueen talous on osoittanut merkkejä kasvun kiihtymisestä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.