EKP piti ohjauskoron ennallaan

Ohjauskorko pysyy neljässä prosentissa.

Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet yritti vakuuttaa, että inflaation kurissa pitäminen pysyy pankin tärkeimpänä tavoitteena, vaikka pankki päätti pitää ohjauskorkonsa ennallaan tasan 4 prosentissa.

Trichet julmisteli, että EKP on valmis vastaamaan inflaatioriskin kasvuun. Riski on kuitenkin jo toteutunut, sillä inflaatio on noussut euroalueella 3 prosenttiin eli tuntuvasti EKP:n 2 prosentin yläpuolelle.

EKP:n päätyminen ohjauskoron pitämiseen ennallaan ei yllättänyt ketään, sillä inflaation kiihtymisen vastapainona on pelko taloudellisesta taantumasta sekä Euroopan rahoitusmarkkinoiden joutuminen sekasortoon Yhdysvaltain asuntolainakriisin seurauksena.

Trichet'n mukaan euroalueen talouden perusteet ovat kunnossa, mutta rahoitusmarkkinoiden turbulenssi luo epävarmuutta. Hän vakuutti myös, että keskuspankki taistelee niin sanottuja toisen kierroksen inflaatiovaikutuksia vastaan.

Toisen kierroksen vaikutukset tarkoittavat muun muassa öljyn hinnan nousun vaikutuksia euroalueen talouteen.

Trichet'n kommenttien jälkeen euron arvo suhteessa dollariin lähti nousuun. Markkinat odottivat EKP:n pääjohtajalta kyyhkymäisempiä kommentteja. Samasta syystä osakemarkkinat lähtivät laskuun, sillä Trichet'n puheista ei löytynyt lainkaan viitteitä sijoittajien toivomasta koron laskusta lähikuukausina.

Korkopäätöksen ohella EKP laski euroalueen ensi vuoden talouskasvuennusteensa 2,0 prosenttiin aiemmasta 2,3 prosentista. Sen sijaan tämän vuoden kasvuarviota EKP reivasi ylöspäin. EKP:n mukaan euroalueen talous kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia, kun aiempi arvio oli 2,5 prosenttia.

Englanti laski

Englannin keskuspankki päätti torstaina laskea omaa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä 5,5 prosenttiin. Päätös oli odottamaton, sillä useimmat ekonomistit arvioivat keskuspankin liikkuvan vasta helmikuussa.

Asuntolainakriisi on purrut Britanniaan pahemmin kuin Manner-Eurooppaan. Toisaalta inflaatiopaineet ovat kasvaneet myös Britanniassa, mikä puhui ohjauskoron alentamista vastaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.