Elcoteq sulkee suuren tehtaan Meksikossa

Juarezin tehtaan alasajo aiheuttaa noin yhdeksän miljoonan euron kustannukset. Yhtiö sulkee myös Lohjan-tehtaan elokuun loppuun mennessä.

Elektroniikkateollisuuden alihankkija Elcoteq sulkee tehtaansa Meksikon Juarezissa. Tehtaan tuotannosta pääosa siirretään Kiinaan ja osa Elcoteqin Monterreyn-tehtaalle Meksikossa vuoden loppuun mennessä.

Tehtaan sulkeminen on osa yhtiön kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävää toimenpideohjelmaa. Tehtaalla on valmistettu digisovittimia ja tietoliikennejärjestelmätuotteita. Maaliskuun lopussa Juarezin-tehdas työllisti noin 2300 ihmistä.

Tehtaan sulkemisen jälkeen Elcoteqilla on Amerikassa kaksi tehdasta, joista toinen sijaitsee Monterreyssa ja toinen Manausissa Brasiliassa. Juarezin-tehtaan alasajo aiheuttaa noin 9 miljoonan euron kustannukset.

Tehtaan sulkemisesta kertoneen Elcoteqin tulos putosi alkuvuonna raskaasti tappiolle. Tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa 59 miljoonaa euroa tappiolla, kun se vuotta aiemmin samaan aikaan oli noin kolme miljoonaa voitolla. Myös liikevaihto niiasi vajaat 30 miljoonaa euroa 950 miljoonaan.

Suomessa Elcoteq on ilmoittanut sulkevansa Lohjan-tehtaan elokuun loppuun mennessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.