Elisa koeajaa palveluja

Elisa vahvistaa palvelukauppaansa ja avaa uuden pilottimyymälän Helsingin keskustassa. Lasipalatsin Elisa Studio muistuttaa enemmän julkista olohuonetta kuin perinteistä myymälää.

Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan mukaan palveluihin tutustumiseen tarvitaan enemmän aikaa ja mahdollisuuksia kokeiluun kuin perinteisessä liittymäkaupassa.

- Konkreettisten tuotteiden ja liittymäpalvelujen myyminen on aika yksinkertaista ja suoraviiivaista, kun asiakkaat tietävät mitä ovat ostamassa. Palveluissa hyödyllisyys selviää vasta kun niitä on päässyt kokeilemaan.

Palveluliiketoiminta on osa teleyhtiö Elisan strategiaa. Toisaiseksi yhtiö ei kerro, kuinka iso rooli palveluilla on Elisan liiketoiminnassa ja kuinka suurta kasvua se niissä tavoittelee.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.