Elop ei ollut Ollilan ykkösehdokas – suosikki antoi rukkaset Nokialle

Stephen Elop ei ollut Nokian Jorma Ollilan ykkösehdokas Nokian toimitusjohtajaksi.

Ollila paljastaa tänään ilmestyneessä kirjassa "Mahdoton menestys" suosikistaan vain, että hän oli viisikymppinen tunnetun amerikkalaisen teknologiayrityksen kakkosmies.

– Ehdokkaani tunsi läpikotaisin maailman teknologiayhtiöt, ja minua miellytti hänen johtamistyylinsä. Myös hänen arvomaailmansa tuntui sopivan Nokiaan.

Jotakin voi päätellä myös paikkakunnista, jonne Ollila lensi tapaamaan viittä headhunterin laatiman listan ehdokasta. Kolme kandidaattia Ollila haastatteli San Franciscossa. Elopin hän tapasi aamiaisella Redmondissa "sviitin suojissa, jotta salaisuudet eivät paljastuisi". Ja viimeisen ehdokkaan kanssa hän keskusteli iltapalalla Southamptonissa Long Islandilla.

Suosikkinsa Ollila tapasi toisenkin kerran. Tapaamiset ja kolmas keskustelu vakuuttivat Ollilan siitä, että oikea mies oli löytynyt.

– Hän olisi varmasti ollut oikea valinta Nokialle ja Nokia hänelle.

Pitkän miettimisen jälkeen Ollilan suosikki kuitenkin vetäytyi kisasta.

–Syyt eivät liittyneet Nokiaan vaan hänen yksityiselämäänsä.

Elop kuulosti puhekoneelta ja ideamyllyltä

Ollilan ykkösehdokkaan kieltäydyttyä ulkopuolisista ehdokkaista loppusuoralle jäi kanadalainen Stephen Elop. Hän vaikutti hyvältä myyntimieheltä ja päättäväiseltä yritysjohtajalta.

– Hänen asenteessaan ei ollut kiiltokuvamaisuutta.

Elopin vahvuuksia olivat myös kokemus Microsoftissa, pitkä ura muissakin amerikkalaisissa yhtiöissä ja persoona.

– Stephen Elopissa minua miellytti suomalaistyyppinen suoruus, jolla hän puhui kokemuksistaan, Microsoftista ja Nokiasta.

Mutta Elopin persoona myös mietitytti, sillä Nokian johtoon haettiin maailman luokan keulakuvaa, joka ymmärtäisi Nokiaa.

– Stephen Elop kuulosti puhekoneelta ja ideamyllyltä, mutta osasiko hän delegoida riittävästi asioita? Oliko hän riittävästi tuoteihminen, koska tarvitsimme jonkun, joka pystyisi saman luokan suorituksiin kuin Steve Jobs?

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.