Elop: Nokian windows-puhelin jo tänä vuonna

Matkapuhelinvalmistaja Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop sanoo, että vaikka toisen vuosineljänneksen tulos oli pettymys, yhtiö on saanut alkuun kehityksen, jonka tulokset alkavat jo näkyä.

- Olemme edistyneet odotettua paremmin strategisissa tavoitteissamme. Tuloksia on jo nähtävissä, ja vuoden loppuun mennessä tavoitteena on parempi tulos kuin toisella neljänneksellä, Elop sanoi.

Elop uskoo, että sitoutuminen tarpeellisten muutosten toteuttamiseen Nokiassa on oikea tapa edetä. Yhtiö aikoo muun muassa nopeuttaa kustannussäästösuunnitelmiaan.

Nokian ja Microsoftin yhteistyön hedelmien toivotaan kääntävän yhtiö uuteen nousuun.

Elop lupailee ensimmäisen windows-puhelimen julkistamista vielä tämän vuoden puolella.

- Luottamukseni on kasvanut sen suhteen, että toimitamme ensimmäisen Windowsphone-alustalle perustuvan laitteen tänä vuonna. Suunnitelmamme mukaan tuotteiden suuret toimitukset alkaisivat vuonna 2012.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.