Eniten ansainneiden tulot ja verot putosivat

Äyrikuninkaiden maksamat verot putosivat viime vuonna selvästi.

Äyrikuninkaat maksoivat viime vuonna selvästi vähemmän veroja kuin vuonna 2000. Näiden ns. äyrikuninkaiden veroprosentti myös putosi selvästi.

MTV3:n uutiset vertasi 200:n eniten ansio- ja pääomatuloja saaneiden listaa vuosilta 2000 ja 2001. Ero on selkeä. Vuonna 2000 nämä kaksisataa ansaitsivat verotietojen mukaan yhteensä 1497 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2001 summa oli vain 801 miljoonaa euroa.

Vielä suurempi pudotus on maksetuissa veroissa. Nämä äyrikuninkaat maksoivat vuonna 2000 veroja yhteensä 655 miljoonaa euroa, mutta viime vuonna veroista kertyi 220 miljoonaa.

Ansiot putosivat siis noin puoleen, mutta verot noin kolmannekseen. Tämä näkyy selkeästi myös veroprosenteissa. Näiden 200 eniten ansainneen veroprosentti oli vielä toissa 43,7, mutta viime vuonna vain 27,5.

Huipputuloja saaneiden määrä on pudonnut. Viime vuoden verojutuissa MTV:n uutiset katsoi yli 40 miljoonaa markkaa (nyt siis 6,7 miljoonaa euroa) ansainneiden lukumäärää. Vuonna 1999 näitä ihmisiä oli 33, vuonna 2000 kaikkiaan 66 ja vuonna 2001 määrä oli 18.

Vastaava kehitys yli sata miljoonaa markkaa (16,7 miljoonaa euroa) ansainneiden kohdalla on ollut: 1999: 3; 2000: 15 ja 2001: 8.

Suurin selittäjä tällä on tietysti tulorakenteessa. Vuonna 2000 eniten ansainneiden joukossa oli suuri joukko optiomiljonäärejä, joiden tuloja verotettiin rankasti. Nyt tuloja on selkeästi otettu pääomatulon piirissä, jolloin veroprosentti on kevyempi.

Se on tiedossa, että useat yritykset ovat maksaneet juuri vuonna 2001 isoja osinkoja omistajilleen. Tähän kehitykseen on johtanut muun muassa keskustelu siitä, pitäisikö osinkojen verotusta kiristää.

Eniten vuonna 2001 ansaitsi toukokuussa kuollut Seppo Parhankangas, jonka tulot olivat 52,6 miljoonaa euroa. Kuolinpesän tuloista ansiotuloa oli vain 21043 euroa. Samaan tapaan Sammon konsernijohtaja Björn Walhroos ansaitsi palkkatuloina 515061 euroa, mutta pääomatuloina 26,5 miljoonaa euroa.

Ansiotuloissa nokialaiset kärjessä

Kun tarkastellaan eniten palkkatuloja ansainneita, nokialaiset miehittävät kärjen. Nokian johtajat ovat rahastaneet optioitaan, mutta eivät siinä määrin kuin vuonna 2000.

Tuolloinhan esimerkiksi pääjohtaja Jorma Ollilan tulot olivat euroissa laskettuna 51 miljoonaa. Vuonna 2001 Ollilan tulot olivat vain 10,1 miljoonaa euroa. Näillä ansioilla Ollila ei esimerkiksi mahtunut lainkaan 200 eniten ansainneen listalle, vaikka onkin ykkönen palkansaajien tilastossa. Jorma Ollilan veroprosentti oli 60,1.

Eniten palkkatuloja saaneet 2001:

1. Jorma Ollila, nokialainen; 10,1 Meur
2. Mikko Heikkonen, nokialainen; 8,1 Meur
3. Yrjö Neuvo, nokialainen; 7,3 Meur
4. Olli-Pekka Kallasvuo, nokialainen; 6,8 Meur
5. Maija Torkko, nokialainen; 6,6 Meur
6. Matti Alahuhta, nokialainen; 6,4 Meur
7. Sari Baldauf, nokialainen; 5,5 Meur
8. Mika Ihamuotila, Sammon varatoimitusjohtaja; 4,9 Meur
9. Pertti Lounamaa, nokialainen; 4,9 Meur
10. Jukka Bergqvist, nokialainen; 4,8 Meur

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.