Ennuste: Japanin jälleenrakennus vie 5 600 miljardia jeniä

Japanin talous toipuu OECD:n mukaan nopeasti maaliskuun maanjäristyksen aiheuttamasta syöksystä. Jälleenrakennus kääntää talouden vahvaan kasvuun kesällä, talousjärjestö ennustaa Japanin maakatsauksessaan.

Maanjäristyksen, tsunamin ja ydin- ja lämpövoimaloiden vaurioitumisen aiheuttamien kokonaismenetysten arvioiminen ei OECD:n mukaan ole kuitenkaan vielä mahdollista. Joka tapauksessa kyseessä on Japanin pahin katastrofi toisen maailmansodan jälkeen.

Jälleenrakennuksen kustannukset kohoavat katsauksen mukaan ensi vuoden loppuun mennessä 5 600 miljardiin jeniin. Japanin hallitus arvioi aiemmin järistyksen aiheuttamien tuhojen nousseen 16 000-25 000 miljardiin jeniin eli noin 140-220 miljardiin euroon.

OECD:n mukaan Japanin bruttokansantuotteen kasvu hidastuu koko tänä vuonna vajaan prosenttiyksikön marraskuussa ennustetusta eli 0,8 prosenttiin. Talouden kasvu kiihtyy ensi vuonna 2,3 prosenttiin. Se on prosenttiyksikön nopeampaa kuin OECD aiemmin ennusti.

Bruttokansantuote laskee toisella neljänneksellä muutaman prosentin. Lasku on kuitenkin vähäinen verrattuna investointipankki Lehmanin konkurssista alkaneeseen syvään sukellukseen. Jälleenrakennus kasvattaa tuotantoa nopeasti kolmannesta neljänneksestä alkaen.

Velkaantuminen saatava kuriin

OECD varoittaa katsauksessaan Japanin valtion nopeasti kasvavasta velasta. OECD:n mukaan velka on jo noussut kriittiselle rajalle. Se on yli kaksi kertaa suurempi kuin maan bruttokansantuote.

Japanin velka revähti rajuun kasvuun kaksi vuosikymmentä sitten kiinteistö- ja osakemarkkinoiden kuplan puhkeamisen jälkeen. Sittemmin Japanin valtion velkaa on kasvatettu vauhdilla. Japani on velkaisin teollisuusmaa.

Valtion velkaa paisuttavat krooniset ja hyvin suuret budjettialijäämät. Uskottava ja yksityiskohtainen vakautusohjelma talouden tasapainottamiseksi on OECD:n mukaan välttämätön jälleenrakennuksesta huolimatta.

Talouden tervehdyttämiseen on OECD:n mukaan käytävä kiireellisesti. Vakauttamiseen on käytettävä selvästi eriteltyjä menojen leikkauksia ja veronkorotuksia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.