Ensimmäinen kanne Stora Enson tulospalkkiokiistasta

Stora Enso jätti tulospalkkion maksamatta toimihenkilöille, jotka osallistuivat vuosi sitten mielenosoitukseen. Saamatta jääneet tulospalkkiot ovat Toimihenkilöunionin mukaan keskimäärin 1200 euroa.

Metsäyhtiö Stora Enson Anjalankosken tehtaiden toimihenkilöt ovat jättäneet ensimmäisen kanteen yhtiön maksamattomista tulospalkkioista. Kanne jätettiin Kouvolan käräjäoikeuteen.

Toimihenkilöunioni on ilmoittanut nostavansa kanteen Stora Ensoa vastaan yli 12 paikkakunnalla. Seuraava kanne aiotaan jättää Oulussa.

Riidan taustalla on työntekijäjärjestön vuoden takainen mielenosoitus. Stora Enso jätti tulospalkkion maksamatta työnseisaukseen osallistuneille noin 2000 työntekijälle. Saamatta jääneet tulospalkkiot ovat Toimihenkilöunionin mukaan keskimäärin 1200 euroa.

Yhteensä toimihenkilöt vaativat yli miljoonan euron korvauksia. Työntekijäjärjestö syyttää metsäyhtiötä yksipuolisesta tulospalkkioiden ehtojen muuttamisesta.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 19.07.2007)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.