Ericssonin tulos koheni

Ericssonin pääjohtaja arvioi Ruotsin radion haastattelussa yhtiön lisänneen etumatkaansa kilpailijoihinsa ja markkinaosuuden nousseen noin 35 prosenttiin.

Matkapuhelinverkkolaitteita valmistavan Ericsson teki viime vuonna historiansa suurimman voiton, mutta loka-joulukuun tulos alitti odotukset.

Ericssonin pääjohtaja Carl-Henric Svanberg arvioi Ruotsin radion haastattelussa yhtiön lisänneen etumatkaansa kilpailijoihinsa ja markkinaosuuden nousseen noin 35 prosenttiin.

Yhtiö uskoo laitteidensa myynnin lisääntyvän myös tänä vuonna. Kysyntää siivittää uusien palvelujen ja käyttäjien lisääntyminen.

Ericssonin koko vuoden voitto rahoituserien jälkeen oli 33,3 miljardia kruunua eli noin 3,6 miljardia euroa. Edellinen ennätys on vuodelta 2000, jolloin voittoa kertyi 30 miljardia kruunua. Vuonna 2004 voitto 26,2 miljardia kruunua.

Liikevaihto yhtiö kokosi vuoden aikana 132 miljardia kruunua eli runsaat 14 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 15 prosenttia.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.