Etkö saa unta? Syytä tietokonettasi

Tutkijoiden mukaan tietokoneiden käyttö ja tekstiviestittely ennen nukkumaan menoa valvottaa ihmisiä.

Yhdysvaltalainen National Sleep Foundation -säätiö on julkistanut kyselytutkimuksensa tulokset, joiden mukaan moni ei koe nukkuvansa öisin riittävästi.

Tutkimuksesta kertoo mm. Computerworld -teknologiasivusto. Tutkimukseen haastateltiin 1500 13-64-vuotiasta yhdysvaltalaista. Tutkimuksen mukaan 43 prosenttia yhdysvaltalaisista sanoo nukkuvansa harvoin tai tuskin koskaan riittävän hyvin. 60 prosenttia vastaajista totesi, että heillä on jonkinlaisia uniongelmia.

Kiireinen elämä ja itkevät lapset liittyvät uniongelmiin, mutta myös elektroniikasta löytyy monia syitä.

- Tutkimus paljastaa, että valoa säteilevät näytöt ovat raskaassa käytössä ratkaisevan tunnin aikana ennen nukkumaan menoa. Teknologian yleistyminen makuuhuoneissa saattaa olla osasyynä raportoiduissa univajetapauksissa, toteaa professori Charles Czeisler Harvard Medical School -laitoksesta.

Kyselyn mukaan 95 % amerikkalaisista käyttää jonkinlaista elektroniikkaa ainakin muutamana iltana nukkumaan menoa edeltävän tunnin aikana. Ihmiset ovat runsaasti ns. online-tilassa myöhään yöhön asti.

Tekstiviestejä keskellä yötä

Erityisesti teini-ikäiset lähettelevät tekstiviestejä tai soittelevat toisilleen keskellä yötä. Tutkimuksen mukaan joka kymmenes teini-ikäinen herää lähes joka yö soittoon tai tekstiviestiin tai sähköpostin saapumiseen.

- Valitettavasti tuotteliaisuutta lisääviä matkapuhelimia ja tietokoneita voidaan käyttää väärin niin, että niistä aiheutuu unen puutetta, toteaa National Sleep Foundation -säätiön varapuheenjohtaja Russel Rosenberg Computerworldissa.

Gabriel Consulting Group -yhtiön tutkija Dan Oldsin mukaan kyselytutkimuksen tulokset eivät ole kuitenkaan aivan kamalia.

- On melko rohkaisevaa tietää, että vain kymmenen prosenttia nuorista aikuisista kokee soittojen ja viestien häiritsevän untaan. Tämähän tarkoittaa sitä, että yhdeksänkymmentä prosenttia heistä on keksinyt, kuinka puhelin sammutetaan, Olds tokaisee.

-Tai sitten se voi tarkoittaa sitä, että monikaan ei ole riittävän suosittu yöpuheluiden kohteeksi, Olds jatkaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.