EU ja Kiina sopuun tekstiilien tuonnista

Kiinan tekstiili- ja vaatetuontia Eurooppaan rajoitetaan vuoteen 2008.

Euroopan unioni ja Kiina ovat päässeet sopimukseen Kiinan tekstiilituonnista Eurooppaan. Kiinan tekstiilintuontia Eurooppaan rajoitetaan vuoden 2008 loppuun saakka.

EU:n mukaan sopimus on Kiinalle reilu samalla kun se antaa lepotauon ja tarpeellisen hengitystilan Euroopan ja kehitysmaiden tekstiiliteollisuudelle.

Sopimus solmittiin sen jälkeen kun EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson oli neuvotellut tekstiilituonnista Kiinan kauppaministerin Bo Xilain kanssa Shanghaissa. Sopimus astuu voimaan heti.

Kiina sitoutui WTO:n jäsenyysneuvotteluissa siihen, että tuonnin kasvu rajataan vuoden 2008 loppuun asti 7,5 prosenttiin.

Sen tekstiili- ja vaatekauppa vapautuu kaikista rajoituksista siksi vasta vuonna 2008. Kaikkien muiden WTO:n jäsenmaiden tekstiili- ja vaatevientiä rajoittavat kiintiöt poistettiin kokonaan vuoden alusta alkaen.

(MTV3-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.