EU ja Venäjä sopuun WTO-jäsenyydestä - ehtona puutullien poistaminen

EU ja Venäjä ovat päässeet sopuun ehdoista, joilla Venäjä voi liittyä Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi.

Varapääministeri Igor Shuvalov sanoi uskovansa, että Venäjä voi nyt liittyä WTO:hon jo ensi vuonna.

Uutistoimisto AFP:n mukaan neuvotteluissa päästiin sopuun myös puun ja muiden raaka-aineiden vientitullien poistamisesta asteittain Venäjän WTO-jäsenyyden toteuduttua.

Shuvalov neuvotteli Venäjän WTO-ehdoista Brysselissä komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson, EU:n ulkoministerin Catherine Ashtonin ja kauppakomissaari Karel De Guchtin kanssa. Asiaa koskeva sopimus on määrä allekirjoittaa EU:n ja Venäjän huippukokouksessa joulukuun alussa.

Osapuolten julkaiseman tiedotteen mukaan muun muassa maataloustuotteiden kaupan kohdalla on vielä auki monenkeskisissä neuvotteluissa ratkaistavia kysymyksiä, mutta neuvottelujen uskottiin etenevän nopeasti.

Venäjä ja Yhdysvallat pääsivät vastaavanlaiseen sopimukseen aiemmin syksyllä. Venäjä on viimeinen suuri talous, joka ei ole WTO:n jäsen. Se on käynyt neuvotteluja WTO-jäsenyydestä vuodesta 1993.

(MTV3 - STT - AFP - DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.