EU laskee kasvuennustettaan

EU-komissio laskee keväisessä talousennusteessaan euroalueen tämänvuotisen kasvuennusteen tasan yhteen prosenttiin viime vuoden lopulla arvioidusta 1,8 prosentista, kertoi uutistoimisto AFP.

Komission on määrä julkistaa kevään talousennuste huomenna, mutta AFP kertoi saaneensa ennusteen luvut haltuunsa jo etukäteen.

Kasvuennusteen laskemista yhteen prosenttiin on osattu odottaa, sillä komissio on vihjaillut laskusta pitkin kevättä.

Euroalueen ensi vuoden kasvuennusteen komissio laskee AFP:n mukaan 2,2 prosenttiin aiemmasta 2,6 prosentista.

Euroalueen suurimman talouden Saksan arvioidaan kasvavan tänä vuonna vain 0,4 prosenttia, kun vielä viime vuonna Saksalle ennustettiin 1,4 prosentin kasvua. Ensi vuodeksi komissio ennustaa Saksalle 2,1 prosentin kasvua.

Suomi kasvaa kolmanneksi nopeimmin


Suomen talouden komissio arvioi kasvavan tänä vuonna 2,4 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 2,8 prosenttia. Ensi vuonna Suomen bruttokansantuotteen arvioidaan kasvavan 2,9 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 3,4 prosenttia.

Suomi on komission arvion mukaan tänä vuonna EU:n kolmanneksi nopeimmin kasvava talous. Kovempaan kasvuvauhtiin yltävät komission mukaan vain Kreikka ja Irlanti.

Koko EU:n talouden kasvuvauhdiksi komissio arvioi tänä vuonna 1,2 prosenttia, kun aiempi ennuste oli tasan kaksi prosenttia. Ensi vuonna koko unionin arvioidaan kasvavan 2,3 prosenttia aiemmin arvioidun 2,9 prosentin sijaan. Euroalueen ulkopuolisista maista kasvaa ripeimmin Britannia, jolle komissio ennustaa tänä vuonna tasan kahden prosentin kasvua. Ruotsin bruttokansantuotteen komissio arvioi kasvavan 1,4 prosentilla.

Budjettivajeet paukkuvat

EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mielekkyydestä käyty keskustelu jatkuu varmasti lähivuosina, sillä komission talousennusteen mukaan Italia liittyy ensi vuonna Saksan, Ranskan ja Portugalin seuraan vakaus- ja kasvusopimuksen kolmen prosentin budjettivajerajan ylittäneiden maiden joukkoon.

Uutistoimisto AFP:n mukaan komissio arvioi Italian budjettialijäämän nousevan ensi vuonna 3,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Saksa ylittää vajerajan jälleen tänä vuonna 3,4 prosentin alijäämällään, mutta ensi vuonna maan julkisen talouden vaje putoaa 2,9 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Ranskalle täksi vuodeksi ennustetun 3,7 prosentin budjettivajeen EU-komissio julkisti jo viime viikolla. Ensi vuodeksi komissio ennustaa Ranskalle 3,6 prosentin alijäämää.

Myös Portugalin valtiontalouden alijäämän uskotaan pysyvän tänä ja ensi vuonna kolmen prosentin rajan yläpuolella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.