EU: n ja Yhdysvaltain keskinäinen kauppa vapaaksi?

Euroopan unioni ja Yhdysvallat suunnittelevat keskinäisen kauppansa vapauttamista kokonaan, kertoo Reuters. Maailman suurimmat kauppamahdit valmistelevat vapaakauppaneuvotteluja.

Virkamieslähteiden mukaan neuvottelut vapaakauppasopimuksesta on tarkoitus aloittaa ensi keväänä.

Kauppasopimuksen arvioidaan lisäävän Atlantin ylittävää kauppaa miljardeilla euroilla. Sopimus kasvattaisi komission mukaan EU:n bruttokansantuotetta 122 miljardilla eurolla vuodessa ja vahvistaisi pitemmän ajan kuluessa talouskasvua 0,5 prosenttiyksiköllä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.