Mainos

EU:n kokonaistuotanto kasvoi 0,2 % alkuvuonna

Euroopan Unionin kokonaistuotanto kasvoi Eurostatin tänään julkistamien tietojen mukaan ensimmäisellä vuosineljänneksellä 0,2 prosenttia viime vuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna.

Tuotanto kasvoi vuositasolla eli edellisen vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna myös 0,2 prosenttia. Kokonaistuotannon vuosikasvu hidastui ennakkotietojen mukaan ensimmäisellä neljänneksellä. Kasvu edellisestä neljänneksestä voi olla merkki talouden käänteestä, sillä loka-joulukuussa EU:n bruttokansantuote supistui 0,2 prosenttia.

Vuositasolla bkt:n kasvu hidastui silloin 0,5 prosenttiin. Euroalueen bruttokansantuote kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä samaa vauhtia kuin koko EU:n bruttokansatuote. Vuositasolla euroalueen kasvu jäi 0,1 prosenttiin. EU:n kasvun hidastumisen keskeinen syy oli ulkomaankaupan lasku ja investointien supistuminen edellisvuodesta. Yksityisen ja julkisen kulutuksen kasvu hidastuivat 0,9 ja 1,4 prosenttiin.

(STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.