EU:n komissio synkisti euroalueen ennustettaan

EU:n komissio on synkistänyt ennustettaan euroalueen talouskehityksestä.

Komissio ennakoi nyt euromaiden talouden kutistuvan 0,4 prosenttia tänä vuonna. Viime syksynä odotettiin 0,3 prosentin supistumista.

Komissio uskoo, että tilanne kohenee ensi vuonna, jolloin euroalueelle ennustetaan 1,2 prosentin kasvua.

Kriisimaista syvimmällä ui Kypros, jonka talouden odotetaan supistuvan tänä vuonna 8,7 prosenttia. Saksalle odotetaan 0,4 prosentin kasvua ja Ranskalle 0,1 prosentin supistumista.

Euroalueen työttömyys nousee ennusteen mukaan 12,2 prosenttiin.

Suomelle komissio ennustaa tälle vuodelle 0,3 prosentin kasvua ja 8,1 prosentin työttömyysastetta.

Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan EU:n on pitkittyneen taantuman oloissa tehtävä kaikkensa työttömyyden voittamiseksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.