EU pidensi Krimiin kohdistuvia pakotteita

EU on jatkanut vuodella Krimin niemimaahan kohdistuvia pakotteitaan.  

EU päätti pakotteista, kun Venäjä liitti Krimin itseensä viime vuonna. Pakotteet kieltävät esimerkiksi Krimillä valmistettujen tuotteiden viennin EU-alueelle. EU-maat eivät myöskään saa investoida Krimille tai viedä alueelle esimerkiksi energiasektorin tuotteita.  

Myös risteilyalusten pysähtyminen Krimin Mustallamerellä sijaitsevissa satamissa on kiellettyä.   

Krim on jäänyt eristyksiin Ukrainan suljettua niemimaan vastaisen rajansa. Yhteydet emämaa Venäjälle toimivat toistaiseksi vain lentoteitse tai lautalla Kerchin salmen kautta.  
Alueen talous on ongelmissa eristyksen takia. Esimerkiksi kansainväliset pankit eivät toimi enää alueella. Vahvasti turismista riippuvaisen Krimin turismi väheni kolmanneksella viime vuonna.   

Alue saa suurimman osan elintarvikkeistaan tuontina Venäjältä, mutta monista tuotteista on pulaa ja ruoan hinta on noussut, kertoo uutispalvelu Euronews.  

EU:n on määrä jatkaa myös Venäjän vastaisia talouspakotteita ensi viikolla. Pakotteet on asetettu Itä-Ukrainan sodan takia. Ne kohdistuvat pääosin finanssi- ja energiasektoriin.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.