EU ratsasi autolasivalmistajat - ennätyssakot kartellista

Neljä autonlaseja valmistavaa yhtiötä on saanut EU:n komissiolta ennätysmäiset kartellisakot. Asahi Glass, Pilkington, Saint-Gobain ja Soliver joutuvat maksamaan yhteensä 1,4 miljardia euroa.

Kyseessä ovat suurimmat kartellisakot, mitä EU:n komissio on koskaan antanut kokonaiselle kartellille tai yksittäiselle yhtiölle.

Kovimmat sakot sai ranskalainen Saint-Gobain, joka joutuu maksamaan lähes 900 miljoonaa euroa. Saint-Gobainin sakkoa nosti se, että yhtiötä on kahdesti aiemminkin sakotettu kartellitoiminnan vuoksi.

Japanilaisen Asahin sakkoa alensi 50 prosentilla se, että yhtiö suostui yhteistyöhön kartelliviranomaisten kanssa.

EU-komission mukaan tuomitut yhtiöt sopivat salaisissa tapaamisissa vuosina 1998-2003 hinnoista ja markkinoiden jaosta. Komissio aloitti kartellitutkinnan nimettömältä lähteeltä saamansa vihjeen perusteella ja teki vuonna 2005 sarjan yllätystarkastuksia lasivalmistajien toimitiloihin.

Asahi, Pilkington ja Saint-Gobain ovat Euroopan kolme suurinta autonlasivalmistajaa.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.