Euro myötätuulessa Tanskassa

Tanskalaisten niukka enemmistö, 51 prosenttia, kannattaa maansa liittymistä yhteisvaluutta euroon. Vastustajia on 38 prosenttia.

Jyllands-Posten-lehden julkistamassa kyselyssä lähes puolet vastaajista arvioi, että maan oma rahayksikkö kruunu korvataan eurolla 3-5 vuoden kuluessa.

Tutkimuslaitos PLS/Ramboellin tekemään kyselyyn haastateltiin 923:ää tanskalaista.

Tanskassa järjestettiin kansanäänestys talous- ja rahaliitto Emun jäsenyydestä syyskuussa 2000. Silloin hanketta vastusti 53 prosenttia tanskalaisista. Kannattajia oli 47 prosenttia.

(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.