Eurolla saa kohta yhden punnan

Euron nopea nousu kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla jatkuu. Yhteisvaluuttaa nosti ja dollaria painoi Yhdysvaltain keskuspankin Fedin ohjauskoron nollaaminen ja rahamarkkinoiden maksuvalmiuden turvaamistoimet. Euro nousi parissa päivässä lähes kuusi prosenttia dollaria vastaan.

Myös Englannin punnan lasku jatkuu valuuttamarkkinoilla. Euro lähestyi nopean nousun vauhdittamana yhtä puntaa. Mikäli sama tahti jatkuu, ylittää euron kurssi punnan ensimmäisen kerran jo lähiviikkoina.

Euro kävi tänään korkeimmillaan puntaan vastaan 0,9556 punnassa. Euron kurssi on tammikuun alusta noussut puntaa vastaan noin 30 prosenttia. EKP:n ensimmäinen euron noteeraus puntaa vastaan kymmenen vuotta sitten oli 0,7111 puntaa.

Dollaria vastaan eurolla käytiin iltapäivällä kauppaa vajaalla 1,46 dollarilla. Korkeimmillaan euro kävi aamupäivällä 1,4719 dollarissa. Euro on noussut lähes 20 prosenttia lokakuun lopun pohjasta dollaria vastaan.

Markkinoilla ennakoidaan dollarin laskun jatkuvan lähikuukausina Fedin rahapolitiikan vauhdittamana. Yhdysvaltain talouden näkymissä ei viime viikkoina ole tapahtunut suuria muutoksia.

Euro kävi tähän mennessä korkeimmillaan dollaria vastaan viime heinäkuussa. Silloin euro kävi valuuttamarkkinoilla 1,6038 dollarissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.