Euroministerit päättävät kriisirahastojen koosta

Euroalueen valtiovarainministerit päättävät tänään kriisirahastojen kasvattamisesta kokouksessaan Kööpenhaminassa.

Todennäköistä on, että rahastoja kasvatetaan ainakin jollain tavalla. Euroalueen johtomaa Saksa on hyväksynyt mallin, jossa nyt myönnetyt väliaikaisen rahaston lainaohjelmat saisivat juosta loppuun asti eli noin vuoden ajan rinnakkain kesällä perustettavan pysyvän rahaston kanssa.

Suomea kokouksessa edustaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd). Hallitus on linjannut, että rahastojen vahvistaminen ei saisi suuresti kasvattaa Suomen vastuita.

Rahastojen vahvistamista on vaadittu paitsi markkinoiden rauhoittamiseksi, myös siksi, että Euroopan ulkopuoliset maat suostuisivat osallistumaan vahvemmin kriisin hoitoon. Myös Suomi haluaisi vahvistaa Kansainvälisen valuuttarahaston ja sitä kautta esimerkiksi Kiinan ja Brasilian kaltaisten nousevien talouksien osuutta. IMF pitää kuitenkin ehtona euroalueen omien hätäkassojen paisuttamista.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön raportti Kööpenhaminasta:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.