Euron arvo nousi suhteessa dollariin

Euron arvo suhteessa Yhdysvaltain dollariin on noussut ylimmälle tasolleen 11 viikkoon. Euro sai potkua uusimmista arvioista, joiden mukaan Yhdysvaltain talouskasvu olisi hidastumassa. Sen seurauksena valuuttamarkkinoille tuli myyntiin dollareita.

Esimerkiksi Tokiossa yksi dollari maksoi 0,8956 euroa. Se on lähellä syyskuun lopun tasoa, jolloin dollari maksoi 0,9040 euroa. Euron odotetaan vahvistuvan edelleen perjantaina, kun Yhdysvallat julkaisee marraskuun työllisyysluvut.

Jos työllisyys on heikentynyt, se on jälleen uusi merkki Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisesta. Erään valuuttameklarin mukaan euro voi vahvistua lähimmän kuukauden aikana jopa 0,93 dollariin.

Varovaisemman arvion mukaan Yhdysvaltain työllisyyden heikentyminen voidaan tulkita myös talouskasvun pehmeäksi laskuksi. Tällöin dollari vahvistuisi suhteessa euroon.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.