Euroopan keskuspankit rajoittavat kullan myyntiä

Viisitoista eurooppalaista keskuspankkia - Suomi mukaanluettuna - ilmoittivat eilen Washingtonissa, että ne eivät seuraavan viiden vuoden aikana myy kultaa jo ilmoitettua 2000 tonnia enempää. Rajoituksella yritetään vakauttaa markkinoita, sillä kullan hinta on viime kuukausina laskenut nopeasti.

Euroopan keskuspankin johtaja Wim Duisenberg kertoi keskuspankkien päätöksestä ja sanoi samalla uskovansa, että myös Yhdysvallat pysyy päätöksessään olla myymättä kultavarantojaan.
(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.