European vetäytyy lennoista Jyväskylään

Ruotsalainen lentoyhtiö European Express Executive on peruuttanut Tukholman ja Jyväskylän välille kaavaillun lentoreitin avaamista. Lentoreitin avaus on peruuntunut toistaiseksi.

Ruotsalainen lentoyhtiö European Express Executive peruuttaa toistaiseksi lentoreitin avaamisen Tukholman ja Jyväskylän välillä. Uusi lentoyhteys oli määrä avata 5. joulukuuta.

Europeanin markkinointipäällikkö Robert Gustavsson on vahvistanut, että lentoreitin avaus lykkääntyy tulevaisuuteen. Omistajat ja johto eivät ole tällä hetkellä halukkaita ottamaan lentotoiminnan laajentamiseen sisältyviä riskejä.

Gustavssonin mukaan Europeanin henkilöstö, kalusto ja muut voimavarat ovat maksimikäytössä. Henkilöstön sairastelu tai kaluston tekniset ongelmat haittaisivat heti lentoja. Ennakkovaraukset joulukuun vuoroille uudella reitillä jäivät myös ennakoitua vähäisemmiksi.

Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen harmittelee, ettei reittiä saatu avatuksi. Erityisesti suora aamulento Jyväskylästä Tukholmaan jatkoyhteyksineen olisi palvellut kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä.

Valkeisen mukaan Keski-Suomen elinkeinoelämä jatkaa neuvotteluja muiden lentoyhtiöiden kanssa ulkomaan yhteyksistä. Europeanin suunnitelma oli markkinavetoinen ilman mitään tukia, mutta reitin avauksessa kävi huono tuuri.

Yhtiön toimitusjohtaja ja samalla pääohjaaja kuoli yllättäen pian sen jälkeen, kun hän kävi lokakuussa tiedottamassa lennoista Jyväskylässä. Aikomus oli avata yhteys 7. marraskuuta. Muuttuneessa tilanteessa yhtiö valitsi uudeksi päivämääräksi Suomen itsenäisyyspäivän aaton, joka on liikelennoille äärimmäisen huono ajankohta. European vetäytyi marraskuussa myös Mikkelin ja Helsingin väliltä.

SAS tytäryhtiöineen harjoitti syöttöliikennettä reitillä Jyväskylä-Tukholma viime vuosikymmen lopulta syksyyn 2002. Liikenne loppui maailmanlaajuiseen lentoliikenteen lamaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.