Exelin tulos kohentui

Exelin tulosta paransivat muun muassa uudet järjestelyt ongelmayksiköissä Suomessa, Belgiassa ja Saksassa.

Urheiluvälineistä tunnettu Exel on kohentanut tulostaan alkuvuonna. Konsernin tulos ennen veroja nousi vajaaseen 6 miljoonaan euroon, kun viime vuoden alkupuoliskolla jäätiin nollatulokseen.

Exelin mukaan tulos parani viime vuonna ongelmayksiköissä Suomessa, Belgiassa ja Saksassa tehtyjen järjestelyjen ansiosta. Myös Pacific Compositesin hankinta kasvatti tulosta.

Exelin alkuvuoden liikevaihto oli noin 58 miljoonaa euroa. Kasvua kertyi viime vuodesta noin 4 miljoonaa euroa.

Tulevaisuudessa yhtiön merkittävin huolenaihe on tappiota tekevän Sport-liiketoiminnan huono kannattavuus, joka yhtiön mukaan johtuu lähinnä alihankintaongelmista Kiinassa. Voitollisella Teollisuus-liiketoiminnalla pyyhkii paremmin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.