Expressen: Tuhansia työpaikkoja vaarassa Ericssonilla

Matkapuhelinvalmistaja Ericssonin Linköpingin tehdasta uhkaa jopa tuhannen ihmisen irtisanominen.

Expressen-lehden mukaan Ericssonin johto pyrkii toimenpiteillä palauttamaan markkinoiden luottamuksen yhtiöön. Lehden mukaan toimiohjelma tietäisi henkilöstön vähentämistä useilla paikkakunnilla ja matkapuhelintuotannon lisäksi myös muissa liiketoiminnoissa.

Ruotsin uutistoimisto TT:n mukaan Ericsson kertoo suunnitelmistaan tarkemmin lähiviikkojen aikana. Yhtiö kertoi jo tammikuun lopussa siirtävänsä matkapuhelinten valmistuksen amerikkalaiselle Flextronicsille.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.