Exxon sulki Sumatran öljykentät turvallisuussyistä

Kansainvälinen öljyjätti Exxon Mobil on sulkenut kolme öljy- ja kaasukenttäänsä Sumatran saarella Indonesiassa huonontuneen turvallisuustilanteen vuoksi. Kentät sijaitsevat Pohjois-Sumatralla, missä Indonesian hallituksen joukot ja Acehin alueelle itsenäisyyttä havittelevat separatistit ovat viime aikoina ottaneet kiivaasti yhteen.

Exxon toimittaa raaka-ainetta mm. Indonesian valtion öljy-yhtiölle Pertaminalle. Ainakin kolme suurta indonesialaista yhtiötä on joutunut keskeyttämään toimintansa raaka-ainepulan vuoksi. Exxon on lomauttanut yli 3000 työntekijää öljy- ja kaasukentillä. Neuvottelut lomauttamiskorvauksista ovat käynnissä. Yhtiön edustajan mukaan tuotantoa jatketaan sitten kun työntekijöiden turvallisuus voidaan taata.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.