F-Securen tulos tappiollinen

Tietoturvayhtiö F-Securen vuoden 2000 viimeisen neljänneksen tulos jää yli kolme miljoonaa euroa eli noin 18 miljoonaa markkaa tappiolliseksi.

Uutinen viimeisen vuosineljänneksen tappiosta syöksi F-Securen osakekurssin jyrkkään alamäkeen Helsingin pörssissä. Kolmen vartin kaupankäynnin jälkeen yhtiön osake oli menettänyt arvostaan jo yli 15 prosenttia.

Vuoden 2000 viimeisen neljänneksen liikevaihdoksi arvioitiin 12,5 miljoonaa euroa eli noin 74,4 miljoonaa markkaa , mikä on 15 prosenttia enemmän kuin edellisellä neljänneksellä. Koko vuoden liikevaihdokseen F-Secure arvioi 41,2 miljoonaa euroa eli noin 247 miljoonaa markkaa, mikä on 77 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

F-Securen viimeisen neljänneksen tulosta heikensi muun muassa Pohjois-Amerikan epävarmasta markkinatilanteesta johtunut salaustuotekauppojen siirtyminen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.