Fagernäs: Talous dynaamisempaa muualla Euroopassa

TT:n tuleva toimitusjohtaja Leif Fagernäs varoittelee hyvinvointiyhteiskunnan tulevilla rahoitusongelmilla. Hänen mielestään Suomen on panostettava entistä enemmän kilpailukykyynsä.

Suomi on niin pieni maa, että meidän osamme globalisoituvassa maailmassa on sopeutua. Eristäytymiselle ei ole mitään mahdollisuuksia, varoittaa elinkeinoelämän tuleva nokkamies Leif Fagernäs.

-Kansallisella politiikalla on rajansa sen takia, että kilpailu on jo täällä. Se koskee myös palveluja ja työmarkkinoita, halusimme tai ei, TT:n uudeksi toimitusjohtajaksi juuri valittu Fagernäs linjaa STT:n haastattelussa.

Hän muistuttaa Suomen olleen aina varsin avoin talous ja hyötyneen globalisaatiosta. Nyt edessä on uudenlainen kilpailutilanne, kun työpaikat ja tuotanto liikkuvat entistä enemmän. -Pakkoja voi olla - kansainvälistymisen pakosta puhuu myös Elinkeinoelämän keskusliiton perustamispaperikin - mutta minä puhuisin mieluummin mahdollisuuksista ja niiden hyödyntämisestä. Meillä on kuitenkin siihen korkeasti koulutettuja kansakuntana hyvät edellytykset.

Fagernäs toivoo, että meidän lähimmän viiteryhmämme eli EU:n talouteen saataisiin uutta vauhtia loppuviikolla pidettävässä EU:n huippukokouksessa, jonka pääaihe on unionin kilpailukyvyn kehittämiseen tähtäävä Lissabonin prosessi.

Hän harmittelee talouden parhaan dynamiikan löytyvän nykyisellään muualta kuin Euroopasta.

-Suomen rooli ei ole ollut erityisen aktiivinen tähän saakka, koska me olemme pystyneet pärjäämään omilla tähänastisilla saavutuksilla. Hän herätteleekin suomalaisia päättäjiä huomaamaan, miten globalisaatio ja väestörakenteen muutos pakottavat meitäkin panostamaan kilpailukykyyn. Muiden muassa hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusongelmat tulevat eteen entistä isompina, ellei niihin ajoissa puututa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.